MANALAISITTEN KIRJA - ANDARNAS BOK

  Mitäs kyläläiset sanovat aarehauoista?

Aarehauta sanothaan olevan lappalaisten huonon aijan kätköjä sillon kun ryssäläiset olit seuvuila. Kainulasjärvessä Palonraukka jätti hopea-aartheen kylän suuriiman männyn alle. Aartheet on jäänheet methään jostaki syistä ja niitä moni pölkää eikä tohi hakea koska niissä on vahti, sanothaan Skaulossa. Diirivaarassa Erik Älgdahl löysi aartheen Puolamaanrovan luolasta, mutta ei saanuku kahvan ja tuohisyrjän matkhaan kotia. Koko vaara tärisi kun se veti pois kahvan. Aare oli kiini. Samana iltana vartijat yritit tulla korsteenin kautta hänen talhoon. Onneks oli pelli kiinni! Pari viikkoa myöhemin hänen koira katos iänkaikkiesti. Hän ei tohtinu mennä nouthaan koko aaretta. Jos kahva makso koiran, niin mitäs ei maksa koko aare? Mies sanoi, ja näytti tämän kirjan toimittajalle aartheen kahvan ja tuohisivun.

Toinen mies löysi aartheen suuren kuusen alta kun oli poromettässä. Meinas toisena päivänä noutaa aartheen, mutta ei ollu ennää kuusta eikä aaretta jäljelä. Katosit tyhjään. Aarihauaksi kuttuthiin Skaulossa kans jonkinlaisia kuoppia, saaliskuoppia, missä oli tuhkaa ja hiiliä. Tuhka piethiin pyhänä. Purnussa meinathaan ette muutamissa aarihauoissa on käärhmeitä ja aare on säkissä. Robert Karlsson, Purnusta, näki aarivalkean kahesti eikä siltikhään löytäny aaretta. Se on haltian aare.

Tämä on kansan oma tieto manalaisista.